Edelleen syksy..

Toissa viikonloppuna satoi hetken aikaa ensilumi. Olimme silloin mökillä, ja kummasti piristi kun maa oli hetken vaaleansävyisenä. Nyt ollaan sitten laitettu pihaa melkein urakalla talvea varten. Melkein vain..isot kukkapenkit ja kasvimaa jäävät todennäköisesti keväälle. Haravoiminen on yllättävän rankkaa puuhaa, kun sitä tulee harrastettua vain harvoin.

  Nuppu ja Mimmi

Tytöille kuuluu edelleen hyvää. Usva kanssa olimme ensimmäistä kertaa yli vuoteen ohjatuissa agilitytreeneissä. Nuppu oli toki myös mukana. Molemmat menivät ihan kivasti, parannettavaa jäi mm. minun ohjaamisessa. Miten ihmeessä olen alkanut käyttää käsiäni niin kummasti?

Usvan ja Nupun suurimmat erot huomaa parhaiten treenatessa. Siis toki niissä on muutenkin eroa kuin yöllä ja päivällä, mutta agilityssä ne tulevat esiin parhaiten. Nupun kanssa olen tyytyväinen päätökseeni kouluttaa sen matalassa vireessä, sillä siitä löytyy potkua vaikka kuinka paljon, mutta nyt on kiva kun se pysyy hanskassa ja on rauhallinen. Vauhti sillä kasvaa koko ajan mitä estevarmemmaksi se kehittyy. Usva on koulutettu agilityyn virittämällä se huippuunsa ja antamalla sitten liikaa vapauksia. Kun se ei heti pääse tekemään tai en osaa ohjata sitä ymmärrettävästi, nousee sillä volyymi kattoon ja keskittyminen kärsii. Noissa tilanteissa minun pitäisi vain muistaa/tajuta keskeyttää treeni samantien ja viedä koira rauhoittumaan.

Suurin ero on lähdöissä, eli esteen taakse jättämisessä. Jos Nuppu ei mitään muuta osaa, niin ainakin lähdöt ja A:n kontakti onnistuvat. Nuppu on totinen puurtaja, ja sen kanssa minun pitäisi muistaa hankkia ennen kaikkea niitä onnistuneita suorituksia. Nuppu tykkää tehdä niitä asioita mitä se oikeasti osaa, mitä siis ollaan treenattu paljon. Jos ratapätkällä on jokin vaikeampi kohta, mitä joudumme hinkkaamaan erityisen paljon, alkaa se helposti tarjota minulle sellaista estettä minkä se osaa hyvin. Yleensä aina se on A tai puomi.

Molemmat koirat on tosiaan nyt samassa ryhmässä. Mietin hetken sen järkevyyttä, mutta ajankäytöllisesti päädyin ilmoittamana ne kuitenkin samaan ryhmään. Nyt ekan kerran jälkeen pidän sitä vielä loistavana ratkaisuna. Ryhmä on möllitasoinen, mutta Usvan kanssa ei haittaa vaikka tekisimme helpompia juttuja alkuun. Usva oli ihan liikuttavan onnellinen sen tajutessa olevansa agilitytreeneissä. Olemme toki keskenämme treenailleet polvileikkauksen jälkeenkin, mutta Usvan mielestä ryhmätreenit näyttävät olevan jotain extra-ihanaa. Oli mukava nähdä se niin onnellisena. Nuppu ei ollut niin järin onnellinen Usvan mukanaolosta. Se tiesi sille enemmän pinkissä mökissään majailua. Antoipa se sitten hiukan huutiakin meille siitä hyvästä. Usva päästeli täysillä treeneissä, mutta minulta jäi sen seuraavan päivän liikkuminen näkemättä. Lähtivät nimittäin mökille viikonloppuvapaille. Soittelin perään, mutta kukaan ei ainakaan myöntänyt sen ontuneen lauantaina. Lihaskunto sillä palautui viimein kesän aikana leikkausta edeltäneeseen kuntoon. Se olikin suurin syy miksi uskalsin jatkaa agilityn treenailua. Nyt olisi tarkoitus tilata molemmille aika fysioterapeutille. Nupussa ei vaikuta olevan mitään vikaa, mutta sitähän saattaisi löytyä jotain lihasjumeja kun oikein tutkitaan. Siis ajattelin viedä sen "katsastettavaksi" ennen kuin aloitamme kisaamisen agilityssä. Usvan on hyvä käydä muuten vain hierottavana.

Mimmi kävi pari viikkoa sitten hierojalla. Sen selkä ja niskat olivat hieman jumissa, muuten fysioterapeutti piti sitä hyväkuntoisena ikäisekseen. Se on hirmuisen pirteä, ja vaikka remmilenkit eivät aina sitä innosta niin metsässä riittää vielä vauhtia. Agilitykepit ovat sen viimeisin hulluttelun kohde. Otin Nupulle verkot käyttöön kepeillä ja kokeilin niitä myös mummoikäisille. Mimmi ihastui niihin heti siinä missä Usva ei luottanut moisiin kyhäelmiin alkuunkaan.

 Mimmi

Lexun kuulumisia ei olekaan ollut täällä hetkeen. Sillekin kuuluu mukavia. Leksu on kulkenut isäntänsä mukana metsällä koko syksyn. Lex on keskittynyt kivien keräämiseen ja isäntä linnustukseen.

 Nuppu

Sitten surullisiin uutisiin.

Nupun veli Fuusio siirtyi ajasta ikuisuuteen 12.10.2011. Harvoin jää mieleen pyörimään ystävien koirat, mutta Fuusion lähtö pysäytti. Olin onnekas ja ehdin tutustua Fuusioon ja todeta se varsin hauskaksi pumipojaksi. Tarkemmin asiasta F-jengin kotisivuilla.

Kesällä kerran Saarijärvessä.



Matka jatkuu,

muistot karttuu,

parhaat niistä mieleen tarttuu.