Kuulumisia

Taas jäänyt päivittäminen väliin..

Toissa viikolla käytiin parina päivänä treenailemassa agia Nuppusen kanssa. Teemana olivat kontaktit. A:ssa oltiin treenattu tuohon asti vain alastuloa ja nyt viimein teimme estettä muutaman kerran alusta loppuun. Kaksi ekaa kertaa neitonen piti nostaa puoleen väliin ja kannustaa yli. Se jälkeen lähti tekemään itse. Kaiken kaikkiaan toistoja tuli kolme. Alastulot onnistuivat hyvin. Puomista otettiin myöskin kolme toistoa. Siinä pitää taas keskittyä enemmän alastuloon, kun kaikki tassut eivät aina meinaa pysyä puomilla. Jotain muutakin tehtiin, mutta loppu treenit keskittyivät hauskanpitoon ja yleiseen höpsötukseen.

Viimeviikko meni koirattomana ja töitäkin oli harmillisesti vain joka toinen päivä. Mökille olisin mennyt tekemään jälkiä koirille, mutta tie oli niin huonossa kunnossa ettei sinne enää päässyt kuin nelivedolla. Harmi, mutta koirilla oli ollut mahtava kevätloma. Minun totaalitylsistyminen on pientä niiden ilon rinnalla. Päivittäin sain puhelimeeni kuvia kaikesta kivasta mitä puuhailivat, kuin kiusaksi. Parasta oli ollut Mimmin mielestä auringon palvominen persialaismatolla keskellä mökin pihaa.. Usva ja Nuppu olivat nauttineet kantavasta hangesta ja järven jäällä kaahailusta. Sen verran koirat kävivät kaupungissa (siankorvavarastoa piti täydentää), että Usva ennätti käymään agilitytreeneissä. Omatoimitreenit olivat oikein mukavat, sosiaalinen puoli oli ehkä parasta treeneissä ;).

Minun aika meni muuten nukkuen (joka aamu puolille päivin, luksusta!) koiranpantoja ommellen ja naruleluja punoen. Koirille on nyt loppuelämäksi säkillinen punottuja leluja, harmi vain etteivät ne juurikaan kulu käytössä. Lex oli onnellinen tilapäisestä kotiäitiydestäni ja minä olin tuskastua kotona nököttämiseen. Nupulle valmistui kaksi uutta pantaa. Käsityömessuilta löytyy ihanaa vaaleanpunaista nahkaa (olisiko ollut pikkupossuista) ja Hello Kitty-kangasmerkeillekin piti keksiä käyttöä (niitä olen ostanut kymmenittäin mielenhäiriöissäni..). Olen jostain syystä jumittunut vaaleanpunaiseen Nupun kohdalla. Väri ja nimi tuovat mukavaa kontrastia räiskyvään persoonaan. Tai sitten haluan nähdä kaiken vaaleanpunaisena. Huolestuttavaa, sillä se ei kuulu oikeasti lempiväreihini, tai sitten alitajunta nyt vain työstää sitä esiin. Nupulla on kuitenkin valmistumassa myös vaaleanpunainen mantteli ja saman värinen sadehaalari. Jos jostain löytyisi vaaleanpunaista froteeta, niin helleasu voisi olla myös kiva. Usvalle puuhailen sitten turkooseja ja violetteja juttuja. Minulle ei tosiaankaan sovi jouten olo..

Toukokuun teemana meillä on ihmiset ja näyttelytreenit. Agility yms. hömpötykset jäävät hetkeksi syrjään... Maanantain agitreeneihin otin myös Nupun mukaan hengailemaan. Edellisen kerran se on käynyt kentällä loppukesästä ja silloin meillä oli vielä ongelmana kivien nieleminen ja siirryimme suosiolla halliin. Enää Nuppu ei ota suuhunsa mitään ylimääräistä ja luopuu pyynnöstä kaikesta epäilyttävästä. Ilahduttava muutos on siis tapahtunut, kun muistaa miten tuskastuttavaa oli kinastella pikkukivistä ja kävyistä. Kentällä haukuimme alkuun yhden komean mudiherran ja sen jälkeen Nuppelo asettui. Meillä oli onnea, sillä Merja otti Nupun hoiviinsa rataantutusmisen ajaksi. Nupulle oli uutta ja ihmeellistä joutua vieraan ihmisen vietäväksi ja koirasta tuli uusi puoli esiin. Näki, ettei se ihan viihtynyt seurassa, mutta antoi kuitenkin Merjan käsitellä itseään nurisematta. Saimme myös aikaan suhteellisen onnistuneen hampaiden katsomisen. Lisää tällaista!!

Usvan maanantain treenit olivat lopussa onnistuneet. Alun ja keskikohdan pilasi ohjaaja joka ei osaa liikkua ulkokentällä, eikä ohjata. Mie niin tykkään juosta hallissa ilman kenkiä, siistiä sisätyötä. Usva-parka, mie kun olen ollut koko ajan sen menestyksen riippana. Oikeasti, ollaan siis koko talvi treenattu lyhyillä esteväleillä teknisiä pyörityksiä ja päästiin nyt viimein ulos ja estevälit olivat pitkät ja suoraa sai juosta, niin eihän minun kunto nyt riittänytkään. Koira on lahjakas, se nimittäin osaa hyppiä takaperin ja haukkua samalla kun tekee juttuja. Käytännössä pahimmat ongelmat olivat noilla esteväleillä kun mie en päässyt tarpeeksi lujaa, eikä Usva osannut nyt irrota. Oli sitten kuin narusta vyötärössäni kiinni. Lääkkeeksi olisi etenemisen muistuttelu, eli Usvan rakastamaa treeniä. Parhaimmillaan tuo menee kaukana edessä, varsinkin lähdöissä.

Otin sitten myös uusia haasteita vastaan: päästin koiran hakemaan "vaikean" puolen keppejä. Jostain syystä välttelen aina asioita, jotka ovat meille (lue: minulle) vaikeita. Keppien opettaminen toiselta puolelta ei ole ikinä ollut lemppareitani, vaikka onkin ihan perusasia ja vaadin sitä ryhmäläisiltäni. Mimmi osaa sen tehdä jos annan sille monta metriä tilaa (en siis sählää lähimainkaan) ja Usvalla on jotain ajatusta asiata. Oppisi sen kunnolla kun vähän naksuttelisin ajatuksen kanssa. Minä olen välttelemisen mestari ja olen sitten kisoissa käyttänyt kaikenmaailman ohjauskuvioita että pääsen aina oikealle puolelle kepeillä. Ei siis mitään järkeä..no se pelleily loppui nyt.

Tänään kävimme hallissa hengailemassa ja harjoittelemassa mittatikun alla seisoskelua. Tärkeä asia meille, sillä Nuppua tullaan varmasti mittaamaan paljon. Minulla nartut jostain syystä huutavat mittaa kehässä :D. Nupusta saa 44cm korkean mitatessa, mutta kuten noista muistakin niin 42cm voi muuttua 46 senttimetriin ihan riippuen mittaajasta. Eikä tuo tosiaan ole 44 korkeampi, Usvan ollessa 43cm. Silmämääräisestikin niillä on sentti kokoeroa. Nupun kanssa tuskin käy sitä ihmettä, että sen saisi kutistettua mediksi, mutta pääseepä sitten aikanaan vielä paremmin pk-esteen yli kuin Usva :). Nupun mielestä mitta ja mittaaminen oli oikein mukavaa puuhaa. Kumma miten sisarkateus helpottaa, Usva nimittäin oli ensin esimerkkinä mahalaukku palkalla..

Hallin jälkeen pistäydyimme vielä kentällä kiikkumassa Aa:n muutaman kerran. Este oikein imi Nuppua ja vaikka palkkana oli lelu, niin neiti pysähtyi heti pyynnöstä. Tyhmä ohjaaja ei vain vieläkään usko, että koira oikeasti voi toimia samalla sekunnilla kun käskyn sanoo. Muissa koirissa on pieni viive reaktioissa (se vanhoille suotakoon), eli käytännössä Nuppu pysähtyi esteellä hieman liian ylös, eli tasan siihen kohtaan missä se oli käskyn kuultuaan. Minulla on sama ongelma uuden kameran kanssa, on meinaan hieman nopeampi kuin vanha.. Oikea syy kentälle menoon oli autosta löytynyt näyttelyremmi. Juoksutusta ja seisomista ollaan viimeksi harjoiteltu alkutalvella. Nyt osaan jo juosta edestakaisin suoraan, mutta ympyrä on minulle edelleen liian vaikea. Ratkaisuna Nupun ongelmaan (siis minuun) olisi pitempi näyttelyremmi (10m?), neiti saisi ravata nätisti edessä ja minä tulisin sitten perässä kunhan kerkeäisin. Nuppu osaa seisoa hienosti hetken (6s). Tavoitteena on opettaa se seisomaan ilman tukemista, kun se kuitenkin on malliltaan sellainen ettei sitä tarvitse vääntää mihinkään suuntaan. Häntäkin pysyy pitämättä paikoillaan. Nyt mietinkin miksi ikinä vaihdoin Usvan vapaan esittämisen turhaan koiran pystyssä roikottamiseen. Pitääpä senkin esittämistä alkaa taas harjoittelella kun kerran palaa kehiin.

Lumien sulaminen on kovasti odotettu asia, sillä se tarkoittaa jälkikauden avaamista :)