tiistai 13. tammikuuta 2009

13.1 Hammaslääkärissä Oulun Akuutissa


Kävimme tänään poistattamassa Lexun katkenneen kulmahampaan Akuutissa. Hammas meni oletettavasti 28.12 mökkireissulla. Lexu ei voinut lenkillä vastustaa kiusausta katkaista nuorta jäätynyttä mäntyä tien varrelta. Se puri käsivarren vahvuisen puun poikki kahdesta osaa, ennen kuin oli tyytyväinen ja oletettavasti yhtä hammasta köyhempi. Uuden vuoden aattona sitten huomasimme puutoksen. Koiran käytös ei juurikaan poikennut normaalista, oli ehkä hivenen rauhallisempi kuin normaalisti. Päivystyksestä saatiin lääkkeet ensihätään ja hammaslääkärille aika vasta tälle päivälle.



Jotain puuttuu.. :(

Asiantuntijoiden (Akuutti ja Anident) mukaan hampaalle ei ollut muuta tehtävissä kuin poisto. Lexun kaltaisilla kun ei tahdo uudet kruunut kestää. Lopulta kävi ilmi ettei uutta kruunua olisi vaurioiden vuoksi pystynyt edes rakentamaan.

Tuossa reppana nyt makoilee naama turvoksissa ja pönttö sekaisin. Klinikalla se olikin iloinen oma itsensä ja antoi käsitellä nätisti sekä ennen että jälkeen operaation. Yllätyin kuinka hienot ja ajanmukaiset tilat Akuutissa on.

Puruluut ja repimisleikit ovat totaalikiellossa pari viikkoa ja suun paraneminen voi kestää viisikin viikkoa kaikkinensa.



Hampaan juuri ja pieni osa kruunua

Huomiselle olinkin suunnitellut agia ja KuutamoTOKOa, mutta saa nähdä päästäänkö kun olen nyt kuumeessa. :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.