keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Agitreeniä ennen kisoja


Kävimme tänään imarilla treenaamassa agia kera Jennin ja koirien.

Usvan kanssa teimme ykkösluokanradan, jossa oli hyviä sekä erittäin huonosti ohjattuja kohtia. Eteneminen meni loistavasti ja sitä treenasimme myöhemmin lisääkin. Puomin kontaktit menivät kivasti kupin avulla ja A:n ilman mitään. Kepit olivat keskinkertaiset. Kaikista kamalinta oli kuitenkin allekirjoittaneen oma liikkuminen. Jotain pitää asialle tehdä. :( Flunssa tuntuu vieläkin, mutta ei senkään piikkiin voi kaikkea laittaa. Näki kyllä ettei kumpikaan olla treenattu kunnolla pitkään aikaan. No, kisat menevät miten menevät, pääasia on se että koiralla on kivaa.

Mimmi pääsi tekemään lopuksi myös rataa, tosin ilman rimoja. Jäykästi liikkui, eikä ottanut "hyppyjä" tosissaan, mutta hauskaa sillä vaikutti olevan. :)

Tänään sitten innostuimme shoppailemaan Mustissa ja Mirrissä. Kävin koittamassa Mimmille Hurtta-manttelia, kun ne olivat -30% tarjouksessa ja pannankin sai vielä kaupan päälle. Hinta ja laatu kohtasivat niin hyvin, että pitihän se ostaa. Värikin oli Mimmille sopiva. Talvi alkaa kyllä olla ohi, mutta Mimmi valitteli kylmää kun joutui odottamaan hallissa (meillä muilla olikin kamalan kuuma). Sille tahtoo tulla nykyään kovin helposti vilu. ;)

Sain viimein itsestäni irti sen verran että aloin työstämään koirille näyttelyturkkia. Tarkoitus oli pestä turkit jo viime viikonloppuna, mutta agitreenien (imarin pölyn ja kuran) takia se vain siirtyi. No, tänään sitten päätin pestä turkit, mutta se supistui jalkakarvojen kuuraamiseen. Mitäpä sitä turhaa alkaa melko puhdasta turkkia pesemään, vaikka saksethan tietenkin kärsivät pölyisen turkin leikkaamisesta (pitää käyttää likaisen turkin saksia ;) ). Ehkäpä huomenna olisi sitten itse trimmin vuoro.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.