 |
| Armas |
Meidän elokuumme oli kiireinen, siis oikeasti kiireinen. Ei ollut pelkkää kiireen tuntua vaan daedlineja, määräpäiviä, lähtemisiä, tulemisia ja muistamisia. Kaikkea sellaista mitä minä "huomenna" ihmisenä kavahdan ja kammoksun. Kirjoitin viimeksi Norjan reissusta. Sen jälkeisen elämän kirjaan nyt tylsästi yhtenä hengästyttävänä pötkönä. Huomasin muuten, että jätin raportoimatta Piteån näyttelyn heinäkuun loppupuolelta, mutta sieltä tulee kuvapostaus myöhemmin. Varsinaisesti siitä näyttelystä ei juurikaan jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Norjasta kotiuduttuamme minulla alkoi heti taas työt ja seuravana viikonloppuna oli vielä vuosilomapäiviä jäljellä, mutta siitä se kiire sitten alkoikin.
 |
| Aino |
12.-13.8 oli mejäkoe, jonka Käyttökoirat ja Mäykyt järjestivät yhdessä. Mika vietti lauantain metsässä tekemässä koejälkiä ja minä töissä. Sunnuntaina suuntasimme kahdella autolla ja kolmen koiran voimin Muurolaan koepaikalle klo 06.30. Minulla alkoi työt klo 13, mutta ehdin onneksi kantaa korteni kekoon ja siivota metsästysmajaa vuokraa vastaan omalta osaltani. Nupun suoritus ei ehtinyt alkaa ennen kuin jouduin lähtemään viemään Ainoa ja Armasta kotiin työvuoroni edestä. Laukaisusietotestin pääsin kuitenkin seuraamaan ihan pelipaikalta ja Nuppu oli siinä taas itselleen tyypillinen, eli sisuuntui ampumisesta ja rullasi hännän tiukkaan kippuraan selän päälle. Lapsensa torkkuivat viereisessä autossa eivätkä ilmeisesti edes huomanneet mitään erikoista äänimaailmassaan.
Muurolan koemaastot ovat todella kivikkoisia sekä riista- ja ihmisrikkaita. Paikallisten mukaan alueella pyörii myös karhu ja ilves. Viimeksi löysimme Nupun kanssa siellä jäljeltä poronraadon ja sitä ennen väistelimme maastopöyräilijää ja mopopoikia. Tällä kertaa jäljillä oli pyörinyt porotokka ja thaipoimijoita. Tämän lisäksi tuuli oli varsin voimakas ja pyöritteli hajuja ympäriinsä. Syystä tai toisesta Nuppu oli tehnyt jäljellä stopin ja lopulta tuomittu kolmeen hukkaan, eli tulosta ei tällä kertaa tullut. Lopulta vain muutama koira oli saanut kelvollisen tuloksen kokeesta.
Muurolan koe oli meille tämän vuoden viimeinen ja kahden puuttuvan tuloksen metsästämistä jatkamme ensi vuonna. Nyt on käsillä kuumeinen kalenterin selaus ja sopivien koepäivien miettiminen ennen puhelimeen tarttumista ja tuomareiden hätyyttelyä. Tässä vaiheessa vuotta sitä toivoisi, että ei olisi näin syvällä koiratouhuissa. Saisi vain epätoivoisesti metsästää koepaikkoja miettimättä mitä kaikkea pitää tehdä ennen koepäivää.
 |
| Nuppu |
Nuppu tuli tosiaan meille kotihoitoon heti Norjan reissun jälkeen. Oli mielenkiintoista taas elää 24/7 kolmen koiran kanssa pitkän tauon jälkeen. Nuppu ensimmäisenä yritti laittaa lapsena ojennukseen, mutta Armas kertoi sille marssijärjestyksen. Alkuun se piti Nuppua hieman tiukemmassa kurissa, mutta jo ensimmäisenä yönä Nuppu pääsi nukkumaan muiden kanssa sänkyyn. Muutamassa päivässä Nupulla jäi Ainon tarpeeton kyykyttäminen pois ja se vaikutti olevan varsin tyytyväinen Armaksen alamaisuuteen. Oikeastaan en ole nähnyt Nuppua aikoihin niin tyytyväisenä laumassa mitä se tuon kaksi viikkoa meillä oli. Armas osoittautui järjeväksi pomoksi eikä mitään ylimääräistä kukkoilua esiintynyt. Oli hienoa huomata, millainen aikuinen uros pumipojastani oikein on kasvanut. Tässä omassakin laumassa tullut nähtyä niin hyviä kuin huonoja johtajakoiria. Viimeksi Mimmin aikaan oli näin tasapainoinen lauma.
Maanantai 14.8 koitti ja muistin unohtaneeni varmistaa ryhmänäyttelyn pokaalit. Onneksi aikaa oli vielä hyvin ja pokaalit löytyivät niin kuin ne olimme alustavasti kesäkuussa keskustelleet. Porotilauksenkin tein jossain välissä. Maantaista alkoi keskiviikkoon kestänyt yöputki ja heti torstaina aamun valjetessa suihkaisimme autolla Jyväskylää, josta Nupun iloksi otimme äitini kyytiin.
Perjantaina alkoi sitten minun ja Ainon Tallinnan (20.-21.8.) reissu. Onneksi Christine, joka omistaa mm. A-pentueeni isän, lähti meille kaveriksi Feher-serkun kanssa. Reissu meni hyvin, hauskaa oli ja hyvää ruokaa ja juomaa riitti kohtuudella. Tallinnassa oli kaksi kv-näyttelyä. Lauantaina Aino oli pn2 varacacibilla ja sunnuntaina pn2 saaden sertin ja cacibin. Saimme siis mitä halusimme ja Ainon uudeksi titteliksi vahvistettiin EE Ch, eli Eestin muotovalio. Nyt on myös cacibit kasassa, joten pääsen rustaamaan Ainon C.I.B hakemusta. Tuntuu mahtavalta, että nyt on yksi tavoite saavutettu. Periaatteessa meillä ei olisi Ainon kanssa enää mitään tarvetta käydä kehissä, vaan pääsemme keskittymään nyt ihan muihin juttuihin.
 |
| Aino |
 |
| Feher |
Sillä aikaa kun me olimme Tallinnassa kävi Mika Prahassa kaupunkilomalla ja Armas oli Järvenpäässä tätini luona äitini hoidossa. Armas oli ollut kuin kala vedessä sille lähes vieraiden ihmisten kanssa ja oli totellut äitiäni kuuliaisesti. Erityisen kohtelias se oli ollut portaissa kulkiessa ja oli kiltisti varmistanut, että hihnan toinen pää pääsee portaat turvallisesti alas. En tiedä muistaako Armas sitä, miten äitini loukkasi kätensä ulkoilluttaessaan pentuja niiden ollessa ihan pieniä, vai onko se luonnostaan niin kohtelias häntä kohtaan. Minun kanssani Armas mielellään menisi välillä pää viidentenä jalkana ellen muista ohjeistaa sitä toisin. Tallinnan reissu muuten päätti minun kesälomani kolmannen osan ja aloitti näyttelyviikon.
 |
| Pumit saivat tietenkin tuliaisiksi Prahasta Myyrän, kummallekin omansa. |
Napapiirin Elo-Show (28.8) piti minut kiireisenä koko viikon. Olin tosiaan taas näyttelyn puheenjohtajana ja palkintovastaavana sekä värväsin talkoolaisia tapahtumaan kirjoittaen vetoavia kirjeitä ja viestejä jäsenillemme. Alkuun vaikutti epätoivoiselta saada ihmisiä liikkeelle, mutta lopulta riittävä määrä ihmisiä oli kasassa ja saimme taas tehtyä yhdessä varsin kivan tapahtuman. Tosiasiassa huomaa, että näin loppukesästä ihmisillä alkaa olla takki tyhjä koko vuoden aktiivisen talkoilemisen jälkeen. Itselläni on myös samankaltaisia tuntemuksia, vaikka tiedän niiden taas karisevan talven aikana. Silti realistina piti kunnolla alkaa miettiä mikä on järkevää ja monta näyttelyä jaksamme vuodessa pakertaa. Kivaa se kuitenkin on mukavien ihmisten kanssa. Sitä ei voi lakata ihmettelemästä miten tyhjä kenttä on puolessa vuorokaudessa valmis näyttelyalue ja näyttelyn jälkeen kaikki saadaan muutamassa tunnissa ahdettua takaisin konttiin. Tämän tapahtuman jälkeen täytyy vain todeta, että meillä oli mahtava näyttelytiimi kasassa viikonlopun ajan, vaikka välillä vastoinkäymisiä tuli eteen niin, että teki vain mieli enää nauraa.
Tällä kertaa olin ollut niin viisas, että jätin omat koirani ilmoittamatta näyttelyyn. Olen joutunut toteamaan että omassa näyttelyssä ei mitenkään ehdi kunnolla keskittyä aamun valmisteluihin ja koirien viimeistelyyn kehäkuntoon. Tällä kertaa pääsin kuitenkin käväisemään kehässä, sillä esitin Mirjamin puminartun Nastan. Minun oli tarkoitus loihtia Nastan turkkiin se kuuluisa viimeinen silaus, mutta juuri ennen kehää sähköt lakkasivat toimimasta kanttiinista ja minun piti käydä ratkomassa ko. ongelmaa. Ehdimme kuitenkin kehään ja Nasta esiintyi somasti VSP:ksi ja sai ties kuinka monennen sertinsä. Sunnuntaina illalla, kaiken talkoilun jälkeen, jalkani huusivat hoosiannaa ja tuntui, että voisin vain nukkua. Onneksi seuraavana päivänä työputki jatkui ja arki soljui mukavasti kohti tasaisempaa syyskuuta.
 |
| Nasta |
