Elämä voi muuttua hyvinkin yllättäen. Armas "sairastui" maanantaina 4.8.2025 klo 19.15 heti iltaruuan jälkeen. Iltaruuan se kellotti itselleen normaalin vauhdikkaaseen tapaansa ja söi sen halukkaasti. Heti ruuan jälkeen Armas meni vaisuksi ja voimattoman oloiseksi. Ulkona käyminen oli vaikeaa ja se ei innostunut mistään, niin kuin oli muutamaa tuntia aikaisemmin tehnyt. Päivystykseen pääsimme vielä samana iltana. Tutkimukset eivät osoittaneet mitään vakavaa, mutta ei myöskään mitää oireita selittävää. Eläinlääkäri arvioi mahdollisen vatsapöpön kenties iskeneen tai mahdollisesti Armaksella käyneen rytmihäiriön, koska hengitys oli hetken aikaa pinnallista oireiden iskettyä. Armaksella oli keväällä todettu sivuääni sydämessä. Lääkkeeksi Armas sai tuolla käynnillä pahoinvoinniestolääkkeen ja vatsakipulääkkeen.
Tiistaina Armaksen vointi oli jo hieman parempi ja kipulääkkeiden voimalla se oli melkein normaaliin tapaan kiinnostunut myös jääkaapilla käynnistä. Ruoka ei kuitenkaan kelvannut, mutta kaiken kaikkiaan se oli selvästi paremmassa kunnossa kuin edellisenä ilta. Olin jo hetken toiveikas, vaikka koko ajan mielessä oli Usvan viimiset päivät. Keskiviikko aamuna totesin, ettei asiat ole lainkaan hyvin, koska Armas maanantain tapaan hakeutui makoilemaan pöytien alle ja halusi selvästi olla rauhassa. Ainon käytös Armasta kohtaan oli ollut maanantaista lähtien hyvin erilaista, eli Aino kävi vähän väliä katsomassa Armasta ja vinkui myös sohvalla maatessaan huolestuneen kuuloisesti tuijotellen huoneisiin missä Armas kulloinkin oli. Aino yritti kaikin tavoin saada Armaksen tulemaan lepopaikoista pois ja saada sen mukaansa ulos. Huonolla tuurilla kaikilla klinikoilla oli ajat tiukassa ja sain vasta perjantaille eläinlääkäriajan. Onneksi soitin vielä uudelleen Tuoville ja saimme sinne viimeisen mahdollisen ajan vielä keskiviikolle.
Klinikalla Tuovi tutki Armaksen perusteellisesti verikokein, ultraten ja röntgenkuvat ottaen. Ultrassa näkyi vapaata nestettä vatsaontelossa, eli paikassa minne se ei kuulunut. Röntgenkuva näytti sitten harmaan selkeän massan, joka oli työntänyt suolia sivuun ja keuhkoissa oli myös huolestuttavia muutoksia. Katetroimalla vielä varmistettiin, ettei kyse ollut täysinäisestä virtsarakosta. Lopullinen diagnoosi oli pernassa oleva halkaisijaltaan 12 cm kasvain, joka vuoti verta vatsaonteloon. Rauhoituksessa kasvain tuntui myös selvästi käsikopelolla. Ainoa järkevä vaihtoehto tilanteessa enää oli päästää Armas pois, koska sen yleistila oli heikko ja kasvain varsin suuri. Armaksen loppu oli siis tismalleen samanlainen kuin Usvalla ja täydellinen shokki meille kaikille.
Ainon lähtöön olin jo pitkään yrittänyt varautua, sen jälkeen kun sillä meni toisesta polvesta eturistiside kevättalvella ja polvissa todettiin 2/3 luksaatiot ja vakava nivelrikko. Tuolloin teimme siis päätöksen, että emme lähde polvia enää korjaamaan 12-vuotiaalta koiralta, jolla oli jo kasvaimia ympäri kehoa. Keväällä Ainolta leikattiin kainalosta iso patti, jotta sen liikkuminen oli helpompaa. Päivittäisellä kipulääkkeellä ja kuukausittaisella Librela-pistoksella Aino pärjäsi hyvin polviensa kanssa. Oikealle polvelle se ei juurikaan varannut painoa, mutta pystyi juoksemaan ja vielä leikkimään Armaksen kanssa.
Armaksen kuoltua olimme ihan hukassa ja Aino oli vielä tavallista enemmän kainaloisena. Kuitenkin yksinolo alkoi sujumaan ja näytti, että meillä vielä olisi uusi erilainen arki muodostumassa. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Aino juoksi innoissaan 18.8 sisälle takapihalta ja takaoven portaissa näin selvästi miten se potkaisi tyhjää vielä toistaiseksi ehjemmällä jalallaan samalla kiljaisten. Heti oli selvää, että toinenkin takajalka oli poissa pelistä ja Aino joutui varaamaan aikaisemmin huonommalle jalalle. Iltapäivä sillä meni pötkötellessä kotona isännän kanssa ja sain onneksi eläinlääkäriajan heti töiden jälkeen. Tutkimuksissa kävi ilmi, kuten pelkäsinkin, että myös toisesta polvesta oli eturistisiteet menneet eikä kummassakaan polvessa enää ollut minkäänlaista pitoa tai mahdollisuutta elää normaalia elämää. Olin luvannut Ainolle, että matka loppuu siinä kohtaa kun ei ole enää kivaa eikä toivoa paremmasta.
Armaksen ja Ainon lähtö tuli liian varhain, liian yllättäen ja edelleen tuntuu kuin sydän olisi revitty rinnasta. Lohduttaudun sillä, että he saivat elää ja lähteä yhdessä. Viimeinen yhteinen kesä oli myös erityisen hyvä ja koirat saivat tehdä asioita, joista nauttivat. Ainon ja Armaksen myötä yksi merkittävä ajanjakso meidän elämässä päättyi.
